Sisällön tarjoaa Blogger.

IHAN MAHOTON KEPAKKO – KARITSAKEPAKOT


Paitsi Pelle Hermannin käkättävä karttakeppi, on kepakko myös jauhetusta lihasta valmistettu pötkäle.

Lihapulla kaikkine variaatioineen taitaa olla yksi kansainvälisimmistä liharuoista.  Alun perin persiankielinen sana kofta tarkoittaa jauhettua lihaa tai lihapullaa sekä Lähi-idässä että laajasti Lähi-idän ymprillä. Koftia syödään niin Bangladeshissa, Serbiassa kuin Turkissakin.



Viime sunnuntailounaan kofta-kepakoihin valitsin lihaksi pohjalaisen karitsan, jonka maustoin savupaprikalla, persiljalla sekä kanelilla. Apupoika pyöräytti kepakoiden kylkeen tuoreella mintulla ryyditetyn jogurtti-kurkkukastikkeen. Näiden lisäksi lounaspöydästämme löytyi pitaleipiä, marinoituja punasipuleita, hummusta sekä mantelicouscousta

KARITSAKEPAKOT (10 kepakkoa)
  • 500 g karitsanjauhelihaa 
  • 1 sipuli 
  • 3 valkosipulinkynttä 
  • loraus öljyä
  • puolikas puska (silolehti)persiljaa 
  • ½ tl suolaa 
  • ½ tl savupaprikajauhetta 
  • ½ tl kanelia 
  • mustapippuria myllystä
  • 10 varrastikkua

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota ne öljyssä pannulla. 

Silppua persilja ja sekoita silppu sekä mausteet jauhelihan joukkoon. Lisää sekaan myös hieman jäähtynyt, kuullotettu sipulisilppu. 

Ota massasta kananmunan kokoisia taikinanokareita ja muotoile niistä pötkylät. Työnnä varrastikku pötkylän keskelle ja aseta kepakot leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. 

Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. 


MINTTUTSATSIKI
  • puolikas kurkku 
  • ½ tl suolaa 
  • 2 valkosipulinkynttä 
  • 2 dl paksua jogurttia 
  • 2 rkl tuoretta minttua 
  • mustapippuria myllystä

Raasta kurkku. Suolaa raaste ja laita se noin puoleksi tunniksi valumaan siivilään, jotta saat siitä ylimääräisen nesteen pois. 

Silppua valkosipulinkynnet sekä minttu. Sekoita kaikki tsatsikin ainekset keskenään. Tarjoa jogurttikastike viileänä. 

12 kommenttia

  1. Nam, nämä ovat varmasti hyviä! Ja ihanan pinkki tuo sipulilisäke, sopii lähi-itäteemaan kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marinoidut punasipulit pelittävät kyllä hyvin vaikka minkä kanssa. Leivänpäälläkin ovat loistokamaa! :) Varasin viikolla lennot Tokioon, joten mun täytyykin tulla hetimiten sun blogiin tutkimaan kaikkia Japani-vinkkejä.

      Poista
  2. Se Pelle Hermannin kepakko oli pienestä Maijasta pelottava, mutta nämä täikäläisen kepakot ovat suorastaan houkuttelevia! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kepakko oli kyllä pelottava, täytyykin kaivaa YouTubesta joku Pelle Hermanni -video. :)

      Poista
    2. Siis Pelle Hermannikin oli vähän pelottava. Saati sitten se kepakko...

      Ihanan pinkit sipulit!

      Poista
  3. Ihanan näköisiä. Maistuvat varmasti paremmilta kuin viikolla Boulevard Socialissa syömäni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kävimme viikko sitten myös Boulevard Socialissa, sieltä nappasin idean mantelicouscousiin. Kävitkö lounaalla vai illallisella?

      Poista
  4. Hih, ollaan oltu viime viikolla samoilla linjoilla ruokapöydässä. Meillä oli mezejä, joista yksi oli lihapötkylä ja lisukkeena tiettu tzatziki :)

    Täytyy ensi kerralla kokeilla lammasta tai karitsaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just lueskelinkin juttuja teidän meze-herkuista! Aikamoisen herkullinen ilta ollut teillä! Kokeile ehdottomasti karitsalla, ainakin mä tykkään hurjasti. Tosin suosittelen hakemaan karitsanjauhelihat hallista, niin saa kotimaista ja tuoretta. Kaupan valmiiksipakatut ovat melkein aina uusiseelantilaista.

      Poista
  5. lihavartaat on aina kivoja sormisyötäviä, niitä voisi syödä liiankin paljon huomaamattaan.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, myönnän syöneeni näitäkin vähän turhan monta! Näitä voisi tehdä piknikillekin kesällä.

      Poista