Sisällön tarjoaa Blogger.

KEVÄT KEIKKUEN TULEVI – PASTA PRIMAVERA


Auringonsäteet aivan selvästi enteilevät tulevasta keväästä. Ne myös paljastavat, kuinka riekottoman likaiset ikkunalasimme ovat. Tuudittaudun ajatukseen, että orastavan kevään valo suodattuu  valtavan kauniisti tomukerroksen läpi.

Vaikka kevät kuinka tuntuisi olevan vain muutaman askeleen päässä, on tulevaan kasvukauteen vielä harppauksittain matkaa. Niinpä tyydyin tekemään mieleltään keväistä ruokaa, jonka ainekset kaivoin purkista ja pakkasesta.


Resepti pohjautuu Maailman ruokia -keittokirjasarjan Italia-opuksen ohjeeseen klassisesta kevätpastasta, pasta primaverasta. Aika paljon ohjetta kuitenkin sovelsin. Olosuhteiden pakosta käytin grillattuja ja purkitettuja latva-artisokkia ja katkaravutkin kalastin välimeren sijaan pakastimesta. Persiljankin jouduin vaihtamaan silolehtisestä kähäräiseen versioon

Pastasta tuli mukavan keveä ja keväinen. Toivotaan, että kevät pastaapopsien tulevi. 

PASTA PRIMAVERA (kahdelle)
  • 150 g putkipastaa
  • 1 sipuli 
  • 2 valkosipulinkynttä 
  • oliiviöljyä 
  • loraus valkoviiniä 
  • 1-2 rkl sitruunamehua 
  • kourallinen säilöttyjä latva-artisokkia 
  • pari kourallista kuorimattomia, raakoja katkarapuja 
  • 2 rkl pilkottua tuoretta (silolehti)persiljaa 
  • 2 rkl pilkottua tuoretta minttua 
  • suolaa ja mustapippuria


Kuori sulaneet katkaravut ja poista niistä suoli tekemällä veitsellä pitkittäisviilto ravun selkäpuolelle. Halutessasi voit leikata ravut muutamaan osaan.

Laita pasta kypsymään hyvin suolattuun, kiehuvaan veteen.

Silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppu pannulla. 

Lisää pannulle loraus valkoviiniä, sitruunamehu, artisokat sekä ravut. Paista rapuja ajoittain sekoittaen kunnes ne ovat kauniin punertavia. Pippuroi ja suolaa tarvittaessa. (Mikäli artisokat ovat säilötty suolaliemeen, ei suolan lisääminen välttämättä ole tarpeen.) 

Lisää silputut yrtit sekä kypsä pasta pannulle. Pyöräytä kaikki ainekset sekaisin ja kippaa pasta lautasille. 


16 kommenttia

  1. Tänään on virallinen katkarapupastapäivä..ainakin meillä ja teillä! Mitä pastaa sulla tossa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli jotakin lähikaupan luomupastaa, en nyt muista merkkiä. Olisin halunnut jotakin putkipastaa, ja tuo oli eniten sinnepäin.

      Poista
  2. Huippua,kevyttä. Johan tässä on tuhteja patoja ja pihvejä syötykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vaikka kyllä ainakin itse aion vielä muutamat padat pyöräyttää...

      Poista
  3. No arvatkaa alkaako tekemään mieli katkarapuja kaikkien makkarajuttujen jäläkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinköhän muistin muutes äänestää sun(kin) makkarasörsseliä!? Täytyy käydä tsekkaamassa. :) Ostin Vii Voanista valtavan säkin katkiksia, joten niitä tulee lähiaikoina olemaan vähäsen yhdessä jos toisessa sopassa.

      Poista
  4. Ihanaa, että ollaan selvästi kaikki ihan kevätfiiliksillä, vaikka ulkona on metri lunta ja pakkasta viisi astetta.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pientä takapakkia mun kevätfiilistelyyn kyllä tuli, kun ulko-ovi piti avata. Ei siellä vielä nurmi vihertänyt, hiirenkorvista puhumattakaan... Mutta kova on usko, että kyllä se kevät vielä tulevi...

      Poista
  5. Hih, sulla on mun mieli. Minäkin mietin viime kesänä, että valokuvauksen kannalta on parempi pitää tasainen tomukerros ikkunoissa. :) Herkullisen näköinen pasta ja ihanat kuvat (taas!)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cilla! Just kävin ihastelemassa sun pähkinäleipää, sekin vaikutti todella herkulliselta. Meillä alkaa parin viikon päästä julkisivuremontti ja koko talo menee pakettiin, joten auringonsäteistä ja tomuista ei saa kyllä kauaa nauttia. :)

      Poista
  6. Heh, myös meillä syötiin toissapäivänä katkarapupastaa - se ehti kyllä hävitä lautasilta ennen kuin kamera ehti ikuistaa sen... Oli kyllä hyvää! Ihan totta muuten, että kaiken makkaran jälkeen katkaravut tuntuu jotenkin tosi raikkailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain uutta satsia kehiin, jotta onnistut sen myös ikuistamaan. Oli ilmeisesti varsin hyvää, jos kerta hetkessä katosi. :) Minä ostin viikonloppuna vielä karitsanpotkia, joten vähän raskaampiakin keitoksia täytyy tässä vielä loihtia...

      Poista
  7. Kivaa kun blogeista puhkuu kevätmieltä :) meillä oli pieni pastatauko mutta eilen korkattiin Italiasta tuotu pasta, nam. Ehkä meilläkin seuraavaksi tehdään tämän innoittamana katkarapupastaa.

    annemi/52weeksofdeliciousness

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla tämä aurinko, joka tuo kevätmieltä yhdelle jos toiselle. Suolaa&Hunajaa -blogissa oli jossain vaiheessa Safkaa-kirjasta napattu katkarapupastaresepti – sitä minä ainakin aion testata seuraavaksi. :)

      Poista
  8. Todella inspiroivia ja kauniita kuvia. Mistähän ideat kivoihin asetteluihin... Pelkästään blogin katselu saa iloisella ja keväiselle mielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Pidentyvät päivät ja keväästä enteilevä aurinko innostavat kyllä taas kuvailemaan. :)

      Poista