Sisällön tarjoaa Blogger.

SEITSEMÄN YÖTÄ JA
KAHDEKSAN VINKKIÄ JOULUUN


Punalakkiset tontut kurkkivat ikkunoista ja tarkkailevat käyttäytymistämme. En ole ihan varma, olenko ollut tarpeeksi kiltti, joten ajattelin varoiksi ostaa itselleni muutaman paketin.

Vielä on mukavasti aikaa jouluun. Olen yllättänyt itseni olemalla kerrankin ajoissa lahjahankintojen suhteen. 

Listasin kuitenkin oman kotimme ja keittiömme suosikkitavaroita vinkkilistaksi siltä varoin, että jollakin on vielä lahjat hankkimatta. Kaikki listan tavarat ja asiat löytyvät meiltä, joten tätä ei ole tarkoitettu omaksi haihattelukirjeekseni Korvatunturin suuntaan. Taidan tyytyä lähettämään joulupukille muutaman telepaattisen ajatuksen mukavasta ja herkullisesta joulusta. 



1. Valurautapata. Valurautapata on meillä kovassa käytössä. Täydellisenä talvipäivänä heitetään lihat pataan, pata uuniin, pukeudutaan Michelin-ukkeleiksi ja lähdetään ulos reippailemaan. Kolmilitrainen Sarpaneva-pata on sekä kaunis että näppärän kokoinen pienempääkin huusholliin. Sisällä olevan emalipinnan ansiosta se on myös helppo puhdistaa.

2. Veitsi. Hyvä ja terävä veitsi on kokin paras kamu. Meillä on japanilaisia Kai Shun -veitsiä, jotka ovat sattumalta myös joulukuussa Stockan kanta-asiakastarjouksessa. Kai Shunit eivät ole veitsistä edullisimpia, mutta rakkaudella käsiteltyinä toivoni mukaan ikuisia. Ei ehkä se romanttisin, mutta varmasti joulun terävin lahjaidea.

3. Sampanjapullo. Pullo kuplivaa on aina hyvä lahja. Yksi lemppareistani on Taittinger Brut Prestige Rosé (Alkon tuotenumero 00816).

4. Rummikub-peli. Peli sopii mainiosti joulupyhien yhdessäoloon. Tätä peliä on pelattu meillä syksyn aikana lähes päivittäin. Sanomattakin selvää, että minä olen tässä täysin ylivoimainen.

5. Valurautapannu. Raudanluja lahjaidea on valurautapannu. Pannu on myös ekologinen lahja, mikäli sen hankkii käytettynä kirpparilta tai kierrätyskeskuksesta. Ruostuneesta ja huonokuntoisestakin pannusta saa kuin uuden näiden vinkkien avulla. Sillä poikkeuksella, että vanhat pannut ovat huimasti uusia parempia.

6. Joulukahvi. Pussillinen pienpaahtimossa käsityönä paahdettua kahvia on sekä tuoksuva että maistuva joululahja. Joulukahvia saa muun muassa Kahvila Sävystä, Helsingin Kahvipaahtimolta sekä Good Life Coffee -kahvilasta. 

7. Keittokirja. Kuluvana vuonna ilmestyneistä keittokirjoista suosikkejani ovat olleet muun muassa Silmänruokaa ja Muru. Sain juuri käsiini myös Parasta Maatiaisruokaa -kirjan, joka vaikuttaa olevan hirmuisen mielenkiintoinen paketti sekä tietoa että reseptejä. Täydellinen kaveri joulun välipäiviksi minun ja täyteenahdetun vatsani seuraksi sohvannurkkaan.

8. Ruokalahja. Lahja voi olla myös jotakin syötävää, kuten purkillinen viikunahilloa tai lupaus valmistaa joulupäivällisen jälkiruoka.



25 kommenttia

  1. Kun sinä poiketa meille kylään, minä tarjota kuivaa Taittingeria, meillä olla aina yksi pullo ainakin viinikaapissa <3. Jos pystyt tinkiä tuosta roseesta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh varopas sanojasi, olemme jouluna yllättävän lähellä Velkavuorta...

      Poista
  2. Toisin kuin keskivertonaiset olen sitä mieltä, että monet näistä ovat oikein romanttisia lahjoja - ja listan ulkopuolelta todellinen rakkauden osoitus olisi sekaikkien aikojen älä koskaan osta lahja eli yleiskone - jos se olisi KA ja musta ;-)

    Mutta peli on siis ostamisen arvoinen? Meillä kovasti mietitään, mikä peli ostetaan täksi jouluksi. Meillä on nimittäin tapa pelata joku peli puhki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saimme oman mustan KA:n viime jouluna joulupukilta, se ja KA:n kovassa käytössä ollut blenderi oli tarkoitus laittaa listan jatkoksi, mutten jaksanut piirrellä enää kuvia. Meidän perheessä on ollut tapana harrastaa näitä romanttisia lahjoja, olen ostanut Apupojalle synttärilahjaksi mm. naulakon.

      No mä olen tykännyt tosi paljon Rummikubista, idea on simppeli ja sitä voi pelata hyvin kaksin. Ei ehkä sovi sellaiselle, joka inhoaa numeroita.

      Poista
  3. Minusta hyvä veitsi on oikein romanttinen lahja - parasta parhaalle! Sain veitsen (ja teroituslupauksen) synttärilahjaksi ja olin äärimmäisen tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen saanut Kai Shunini synttärilahjaksi ja onnellinen olin. Tosin joskus olen joltakin kaverilta saanut lahjaksi myös kaulimen.... Sen oli kai tarkoitus mennä vähän sinne wink wink -kategoriaan...

      Poista
  4. Hyvät vinkit! Pullo samppanjaa toimii minulle aina. Ja jos oikein ahneeksi alkaa, niin Petri Sirenin suklaat myös. :)

    Ostin meidän KA:lle joululahjan Brittien Amazonista, lihamylly ja makkarasuppilot! Katsotaan, miten niiden kanssa käy...

    Meille tuli viime jouluna Dixit-peli. Aika hassu, mutta ollaan tykätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen haaveillut myös tuosta lihamyllystä ja makkarasuppilosta, tosin meiltä puuttuu myös se vihannesleikkurikin KA:sta. Raportoihan sitten blogissasi käyttökokemuksia.

      Dixit kuulostaa etäisesti tutulta, mutten kyllä ole pelannut. Googlauksen perusteella sitä ei voi kuitenkaan pelata kaksin, vai?

      Poista
  5. Rummikub kuulostaa etäisesti tutulta mutta en liene sitä koskaan pelannut. Pitääpä tutustua! Voi kun meilläkin olisi Nannan tapaan aina kuohuvaa kylmässä. Kuplavettä ei lasketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pelasin kesällä serkkuni kanssa ekaa kertaa Rummikubia ja sitten piti aika nopsaa käydä ostamassa oma versio kotiin...

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Rummikub

      Meillä Apupoika hoitaa kyllä aika hyvin samppanjahuollon. Se ei uskalla tulla työmatkalta kotiin ilman kuplivaa....

      Poista
  6. Minä niin tykkäisin paistinpannusta jouluna, synttärinä, äitienpäivänä ja hääpäivänä! En varmasti nyrpistäisi nenääni lihamyllyllekään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, timanttikorut sun muut on niin yliarvostettuja lahjoja! ;)

      Poista
  7. Minä otan kaikki keittiöön liittyvät lahjat vastaan riemusta kiljuen. Samppanja lämmittää mieltä aina, kuin myös hyvät veitset. Mun keittiö on aika hyvin varusteltu KAlla, se suurin leipomisyleiskone puuttuu mutta monitoimikone, blenderi ja leivänpaahdin löytyy, ja kaikki pirtsakkoina paholaisenpunaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei onkse monitoimikone hyvä? Sellaista kaipasin tehdessäni sitä pähkinä-suklaakakkua... Tosin meillä ei kyllä ole yhtään ylimääräistä pöytätilaa, ja jos tuollaiset laitteet piilottaa kaappiin, ei niitä tule käytettyä. Blenderi hommattiin joskus alkuvuodesta ja se on kyllä ollut tosi hyvä ostos, ollut käytössä melkeinpä päivittäin, ja marjojen syönti on meillä lisääntynyt huomattavasti.

      Poista
    2. On hyviä kaikki. Olen hankkinut ne sillä ajatuksella, että pysyvät mun rinnalla loppuelämän, sain tosin hyvät alet KAlla työskennelleen kaverin kautta.
      Monitoimikoneeseen tuli paljon osia joista olen käyttänyt vain muutamaa, enkä ole vielä jaksanut opiskella mihin kaikkeen se kone taipuisikaan. Mutta jokaisen ison raastamis-, murskaamis-, jauhamisrupeaman jälkeen olen sitä kiitellyt.
      Ja kun nyt kehumaan alettiin, niin pakko todeta että niin hyvin paahtavaa paahdinta en ole toista nähnyt. Se tekee paahtoleivästä täydellistä, rapsakkaa ulkopuolelta ja pehmeää sisältä.

      Poista
    3. Hihi onko se paahtanut sulle yhtään jeesusmarian kuvaa leivänkylkeen?

      Poista
    4. Hahaa ei ole näkynyt ziisusta saatikka mikkihiirtä :D

      Poista
  8. Hyviä lahjaideoita kaikki :).
    Kiva huomata, että Rummikub on taas suosiossa. Rummikub-maratonit ja käsikinkut sinappisipaisulla oli lapsuuden aattoillan ja -yön must juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä lapsuudessani jäänyt Rummikubista ihan paitsi, tosin kuluneena syksynä on tullut pelattua sitten senkin edestä. :) Täytyykin pakata rummikub joulureissuun mukaan, näen jo sieluni silmin käsikinkut ja pelirupeamat. :)

      Poista
  9. Kiva piirustus taas:)Rummikubin olin ihan unohtanut ennenkuin luin tämän postauksen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian! Pelin keksijähän on muistaakseni israelilainen, onko peli suosittu siellä?

      Poista
  10. Me ei L:n kanssa olla rummikubbaajia, mutta alfapeetata tykätään. Uusi peli jouluksi on aina mahtava lahja. Varsinkin jos onnistuu sitten rökittää systerit siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samansuuntainen ideahan Rummikubissakin on, vaikkei nyt ihan kuitenkaan. Meilläkin rökittäminen kuuluu nimenomaan pelaamiseen. Apupoika aina isottelee, että haluanko sen rökittävän mut, mikä tarkoittaa, että haluanko pelata erän.

      Poista