Sisällön tarjoaa Blogger.

IHAN KAHVILLA OSA 2: VÄLINEURHEILUA


Ihan kahvilla -juttusarjan toisessa osiossa käy ilmi, että espressonvalmistus on aikamoista välineurheilua.

Juttusarjan ensimmäisessä osassa esiteltiin espressokoneemme ja kahvimyllymme. Koneella ja myllyllä ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, vaan espressonvalmistus vaatii runsaasti erinäisiä härveleitä ja vempaimia.

Suuri osa tarvittavista vempaimista liittyy kahvivälineistön puhdistamiseen, mutta moni väline helpottaa myös espresson valmistamista.


VAAKA

Tarkkuusvaaka on aivan ehdoton espresson valmistuksessa. Nykyään vaaka ei ole meillä päivittäisessä, tai edes viikoittaisessa käytössä, mutta varsinkin espressonvalmistuksen opetteluvaiheessa tuli punnittua jauhetut pavut jokaista kahvishottia varten. Lisäksi punnitsimme myös 25:ssa sekunnissa uuttuneen kahvin määrän, mikä helpotti oikean uuttosuhteen opettelua.

Oma vaakamme punnitsee 0,1 gramman tarkkuudella. Tärkeä, käyttömukavuutta lisäävä ominaisuus on se, että vaaka pysyy koko uuton ajan valmiustilassa, eikä mene lepotilaan ja unohda samalla taarausasetusta. Tarkkuusvaakaa käyttäessä huomaa myös sen, että keskenään samanlaisten kahvikuppien välillä on hämmästyttävän suuria painoeroja.

Täydellisen espresson tavoittelijat punnitsevat täsmälleen oikean määrän kahvipapuja myllyyn ja jauhavat myllyn tyhjäksi. Siihenkin tietysti tarvitaan tarkkuusvaakaa. Meillä ei ole tähän ryhdytty, rajansa kaikella. Myllymme ajastin hoitaa homman riittävän tarkasti, eivätkä pavutkaan yleensä vanhene hopperissa eli papusäiliössä yli vuorokautta.

AJASTIN

Ajastin on hyvä olla, jotta shotin saa säädettyä valumaan oikeassa ajassa. Hyvin lähelle uuttoajan saa kokemuksen kerryttyä pelkällä tuntumallakin, mutta ajastimen käytöstä ei ole sinänsä mitään ylimääräistä vaivaa.

KAHVAT ELI PORTAFILTTERIT

Kahvoja on hyvä olla käytössä kaksi: nakukahva sekä kaksikouruinen kahva. Kaksikouruisella kahvalla saa jaettua shotin kahteen kuppiin. Nakukahvasta puuttuu pohja sekä kouru, joka ohjaa kahvin kuppiin. Siksi nakukahva saattaa joskus roiskia. Nakukahvalla on kuitenkin helppo seurata uuton etenemistä, ja se paljastaa esimerkiksi kanavoinnin tai uuton muun puutteellisuuden.

MAIDONVAAHDOTUSKANNU

Jos haluaa juoda maitojuomia, kuten cappuccinoa, pitää maito vaahdottaa jossakin astiassa. Tähän suunniteltu kannu ajaa asian parhaiten. Erilaisille maitomäärille on hyvä olla erikokoisia kannuja. Jos haluaa tehdä latte artin, eli maitokuvion kahvin pintaan, on kannun oltava kohtuullisen terävänokkainen. Meillä on yksi kannu, jolla voi kyllä vaahdottaa, mutta tylpän kärjen takia kunnollinen latte art on mahdoton tehtävä. Teräksinen maidonvaahdotuskannu on kätevä myös muissa keittiöaskareissa, sillä saa esimerkiksi kaadettua lettutaikinan siististi pannulle.

TAMPPERI

Tampperilla tiivistetään jauhettu kahvi filtteriin. Kunnollinen tampperi on tärkeä. Espressokoneen mukana tulevilla muovitamppereilla ei saa tampattua kunnolla. Tamppereita on montaa kokoa ja niiden pohjan muodot vaihtelevat. Meillä on sekä aivan tavallinen tasapohjainen tampperi että Reg Barberin C-Ripple -pohjainen malli, joka on sovitettu millin kymmenesosan tarkkuudella käyttämiimme VST-sihteihin. Jostain syystä Reg Barber on se tampperi, jota aina käytämme.

TAMPPAUSALUSTA

Tamppausalusta ei ole välttämätön, mutta suurin osa haluaa suojella joko pöytää kahvalta tai sitten kahvaa pöydältä. Näissäkin hintaerot ovat melkoiset. Meillä on käytössä edullinen kumiläpyskä, joka toimii myös tampperin paikkana.

SIHTI ELI FILTTERI

Sihti asetetaan kiinni kahvaan ja siihen jauhetaan ja tampataan kahvi. Meillä on käytetty pelkästään VST-filttereitä siitä lähtien, kun Kahvila Sävyn Mikko hommasi kesällä 2011 ensimmäiset  kyseiset sihdit Suomeen. VST-filtterit ovat ensimmäisiä, joiden reiät on työstetty keskenään täsmälleen samankokoisiksi. Ennen VST-filttereitä käytimme Synesson jousiurattomia malleja, joiden reiät tuppasivat tukkeutua käytössä.

KNOCKBOX

Knockbox eli kulho tai astia, johon käytetyt kahvikakut voi nakata, vaikutti aluksi turhalta, mutta aika pian sellainen tuli hankittua. Kunnollisen Knockboxin avulla kahvikakun saa helposti sihdistä biojätteeseen ilman, että kahvalla täytyy hakata roskiksen kylkeen. 

VARAOSAT

Varaosia on hyvä pitää aina jemmassa, jottei tarvitse odottaa viikkoja seuraavaa kahviaan espressokoneen niskoiteltua. Vähintään grupon tiiviste ja suihkusihti on hyvä olla aina odottamassa käyttöä. E-61 koneissa on myös pari vipumekanismin nipukkaa, jotka on hyvä uusia parin vuoden välein. Myös joitain muita tiivisteitä kuluu harvemmin, ja saatavilla on esimerkiksi tiiviste–jousipaketteja E-61-gruppoa varten. Muutama päivä sitten huomasin grupon tiivisteen vuotavan uuttovaiheessa ja oli kiva kaivaa uusi tiiviste ja asentaa se heti koneen jäähdyttyä. Mekaanisten osien vaihtaminen on helppoa ja netti on pullollaan ohjeita, joiden avulla ensikertalainenkaan ei yleensä tee peruuttamattomia virheitä.

PUHDISTUSVÄLINEISTÖ

GRUPPOHARJA

Gruppoharjalla putsataan grupon tiiviste ja suihkusihti aina kahvinvalmistuksen jälkeen. Tuleepa gruppoharjalla usein pestyä filttereitäkin.

UMPISIHTI ELI SOKEA SUODATIN

Sokeaa suodatinta tarvitaan espressokoneen puhdistamiseen. Meillä tehdään pari takaisinhuuhtelua aina koneen käytön jälkeen ja lisäksi noin viikon välein kone puhdistetaan puhdistusaineella. Puhdistus on espresson maun kannalta ehdottoman tärkeää, koska kahvi on melko rasvaista ja pintoihin jäänyt rasva härskiintyy nopeasti. Toisaalta tuore rasva voi olla hyväksikin. Joidenkin mielestä toinen shotti on aina ensimmäistä parempi, ja syyksi tarjotaan muun muassa sitä, että ensimmäisen shotin rasvat ovat voidelleet koneen pinnat otollisiksi toisen shotin onnistumista ajatellen.

PYYHKEET

Maidonvaahdotuspilli täytyy puhdistaa jokaisen käytön jälkeen, ja tähän tarkoitukseen Riikka on ommellut kasan froteisia pikkupyyhkeitä, jotka nakataan pesuun likaannuttuaan.

MYLLYNPUHDISTUSVÄLINEET

Myllyäkin pitää puhdistaa. Muoviset irtoavat osat kuten hopperi eli papusäiliö pestään käsin normaalilla astianpesuaineella. Myllyn terät ja sisäosat puhdistetaan harjan (mikä tahansa pullasudista maalipensseliin käy), hammastikun ja pölynimurin yhteistyöllä. Meillä mylly puhdistetaan hivenen harvemmin kuin espressokone, mutta liian pitkäksi puhdistusväli ei saa venyä. Jos puhdistusväli venyy, jauhaa ainakin Vario normaalia hitaammin ilmeisesti sisään juuttuneiden purujen takia. Jotkut käyttävät myllyn puhdistukseen siihen erityisesti suunniteltua ainetta tai pikariisiä, joka yksinkertaisesti jauhetaan läpi kahvipapujen tapaan. Vario on kuitenkin niin helppo avata ja putsata, että olen kokenut aineet turhiksi.


Ihan kahvilla -juttusarjassa kahvi-intoilija yrittää levittää 
kahvin ilosanomaa, jotta lukijat eivät olisi ihan kahvilla.


Juttusarjan aiemmin ilmestyneet osat:




14 kommenttia

  1. Hyvä raportti! Näitä meilläkin on pöydillä pitkin poikin. Eikun siististi järjestettynä. EIkun... No olkoon. Tuikitärkeää eniwei:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Näinköhän kukaan tämän jälkeen enää harkitsee espressokoneen hankkimista, kun selviää kaikkien tarvittavien härveleiden määrä...

      Poista
  2. Ei perrr...e! Tämä alkaa mennä yli mun hilseen. En tiennyt sen olevan näin monimutkaista.
    Mä taidan olla capsulotyttöjä.... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sain toissapäivänä ison lähetyksen Pauligilta: Cupsolon ja valtavan määrän kahvia... Muistaakseni viime postauksessa vielä salaa toivoit espressokonetta.... ;)

      Poista
  3. Ihailen moista asiaan paneutumista, todella, vaikka en ymmärtänyt kuin kolmasosan käsitteistä. Sitä vaan, että saako teille tulla kahville?

    VastaaPoista
  4. Huikee juttu :) Uutta asiaa vaikka ja kuinka.
    Hienot kuvat vielä kaiken lisäks :)

    VastaaPoista
  5. HIeno kuva postaus; huomaa,miten intohimoinen suhde sinulla on kahviin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on meillä tuo Apupoika, joka enemmän on kahviin hurahtanut. :) Mä olen siinä sivussa yrittänyt opetella. :)

      Poista
  6. Uhuh... minulla ei taitaisi riittää energia ihan tähän ja isäntäkin on joutunut tyytymään vaan Dolce Guston pieneen masiinaan. Upeaa kuitenkin, että joku jaksaa paneutua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en minäkään tietäisi näistä touhuista yhtään mitään ellei Apupoika olisi aikanaan innostunut. Mutta en valita. :)

      Poista
  7. Vaikka en kahviasioista paljon mitään ymmärrä, niin oli hauska lukea tämä. Kunnon digivaaka on keittiössä toisinaan muissakin kuin kahvihommissa ihan ehdoton. Ihailin tuota 0,1 gramman tarkkuuta. Oma vaakani ei tuohon pysty. Pitää varmaan kanssa hommata tarkkuusvaaka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla enemmän teemiehiä. Meidän vaaka on tilattu DealExtremesta, sieltä saa niitä edullisesti. Ainut hankalaluus siinä on muussa kuin kahvikäytössä se, että suurin sillä punnittava määrä on vain 500 g.

      Poista