Sisällön tarjoaa Blogger.

SYYSILLAN
OMPPUPANNARI


Ei haittaa lain, vaikka leipurilla olisi jauhopeukalo keskellä kämmentä. Tästä leipomuksesta tulee joka tapauksessa pannukakku.



Istuimme tässä päivänä yhtenä Apupojan kanssa autossa, taisimme olla matkalla sienimetsään. Vedin syvään henkeä ja totesin lumoutuneena, kuinka hyvältä syksy tuoksuukaan, ihan omenilta. ”Niin, toi tuulilasinpesuaine haisee omenalta”, vastasi Apupoika.

Eilen illalla sen sijaan meillä tuoksui ihan oikeilta omenilta. Omenilta, kanelilta ja kardemummalta. Syksyltä siis.

Teen lähes aina pannukakun saaristolaistyylisesti mannapuuroon. Näin pannukakusta saa vähän tuhdimman ja terveellisemmän, maun kuitenkaan kärsimättä. Pannukakkuun voi oivallisesti käyttää myös aamupuuron jämät. Täysjyväspelttimannassa on ravintokuitua 2,5-kertaisesti tavalliseen vehnämannaan verrattuna, ja pannukakkutaikinaan laitettavista jauhoistakin voi korvata osan täysjyväjauhoilla. Näin voi hyvällä omallatunnolla syödä pannukakkua useammankin palasen.

OMENAPANNUKAKKU (uunipellillinen)
  • 1 litra (täys)maitoa 
  • 1 dl (täysjyväspeltti)mannasuurimoita 
  • 1 ½ dl omenasosetta 
  • 2 dl jauhoja (esim. 1 dl täysjyväspelttijauhoja + 1 dl tavallisia vehnäjauhoja) 
  • 4 munaa 
  • ½ dl sokeria 
  • 2 tl kardemummaa 
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2-3 omenaa 
  • kanelia

Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen.

Mittaa puolet maidosta kattilaan ja vispaa mannasuurimot kylmän maidon sekaan. Kuumenna seos kiehuvaksi samalla sekoittaen. Hauduta puuroa kannen alla viitisen minuuttia.

Lisää puuron joukkoon ensin loput maidosta, jolloin puuro samalla jäähtyy. Lisää myös loput pannukakkutaikinan ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi ja poista niistä siemenet. Halutessasi voit poistaa myös siemenkodat, mutta toisaalta niistä muodostuu hauskat tähtikuviot pannukakun pintaan.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Asettele omenaviipaleet taikinan pinnalle ja ripottele niiden päälle kanelia.

Paista 220-asteisessa uunissa 40-45 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen leikkaamista. Tarjoa jäätelön tai kermavaahdon kera. 

13 kommenttia

  1. Oot valehdellut. Repertuuariisi kuuluu nyt todistetusti siis ainakin kaksi (puujalka)vitsiä!

    ;) ihana riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuokin on nyt kirjattu ylös, ettei vain unohdu. Nyt tuli mieleen, että joka kerta kun teen pulla- tai leipätaikinaa, niin muistan tokaista taikinalle, että "herra pulla- (tai sämpylätaikina), saanko hieman vaivata Teitä?"

      Poista
  2. Taas on sellasta kuvaa, että ai että! Ja voisi tota pannariakin maistaa, esim. asap.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) No eikös teillä siellä Kivistössä ole omenia vaikka ja kuinka?!

      Poista
    2. On kyllä, tervetuloa hakemaan! Vaikka heti viikonloppuna, voidaan keittää kaffetkin!

      Poista
  3. Nam, tätä aion kyllä tehdä. Saan kivasti upotettua omenasosetta ja omenoita (joihin siis meinaan hukkua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teidän säleikköomenapuu on kyllä upea! Ole onnellinen omenistasi :)

      Poista
  4. Ehtaa terveysruokaa! :)

    Otimme muuten vinkistäsi vaarin ja sienestimme Helsingissä. Enpä olisi uskonut, että paikassa, josta kulkee viikossa satoja ja varmaan välillä tuhansiakin ihmisiä ohitse, lymyilee sellaisia sieniaarteita. Tai sitten olimme vain onnekkaita! Aina ei kannata mennä merta edemmäs kalaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sieniä löytyi! Eivät tiedä ohikulkijat, minkälaisten aarteiden ohi kulkevatkaan!

      Poista
  5. Ihana Riikka, ensin kaikki terveysjauhot ja sitten tarjoa jäätelön tai kermavaahdon kanssa ;-). Juuri oikea asenne, eihän sitä terveellisyyttä pidä överiksi vetää. Oliskin omenoita ongelmaksi asti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää säilyttää sentäs joku tasapaino näissä touhuissa, ettei nyt sentäs laihtumaan pääse. Ei sen puoleen, maistuu pannari toki ilman kermavaahtojakin :)

      Poista
  6. Nam! En ole tehnyt edes tavallista pannaria miesmuistiin... Tosi herkullisen näköistä kuvasta lähtien!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Meillä taas tehdään aika usein pannaria jos iskee sellainen nyt-tekis-mieli-jotain-hyvää -tunne...

      Poista