Sisällön tarjoaa Blogger.

Omenamurumuffinit


Viikonlopunviettomme alkoi tuoksuvalla kodilla. Huusholli olisi ollut myös viikkosiivouksen tarpeessa, mutta totesin leipomisen pesuaineita näppärämmäksi konstiksi saada koti tuoksumaan hyvältä. Leipomisen tuoksinassa ehdin tehdä inventaarion yhteen keittiökaappiin ja jäin pohtimaan, kuinka monta keittiöpyyhettä mahtaa olla liian monta kahden hengen taloudessa. Kaksikymmentä? Kolmekymmentä? Laskujeni mukaan meillä on niitä nelisenkymmentä. Alan ymmärtää, miksi jok'ikinen paikka on niin tupaten täynnä.

Kodin mahtavista perjantaiaromeista vastasivat omenamurumuffinit, joihin nappasin reseptiikan Pumkin jam -blogista. Toisin kuin Marin, ei minun tarvitse syödä kahden edestä, vaikka kaksin käsin näitä muffineita suuhuni pistelinkin. Muffinien rakenne oli ihanan kuohkea ja maku kohdallaan. Muffinivuokien sijaan taikinan voisi kipata myös piiras- tai kakkuvuokaan. Reseptissä on aika monta vaihetta ja tiskiäkin tuli puolikkaan astianpesukoneellisen verran, mutta maku on ehdottomasti vaivan väärti.




OMENAMURUMUFFINIT (12 isohkoa tai 18 pienempää muffinia)

Ohje poimittu Pumkin jam -blogista, mutta alun perin resepti on Leila Lindholmin teoksesta Pala kakkua – ja paljon muuta.  (Omat merkintäni kursivilla.)

Taikina:
  • 100 g voita (tai leivontamargariinia) 
  • 2 dl maitoa 
  • 1 luomusitruunan kuori 
  • 2 kananmunaa 
  • 1½ dl sokeria 
  • 1 tl vaniljasokeria 
  • 4 dl vehnäjauhoja 
  • 2 tl leivinjauhetta 
  • ripaus suolaa

Omenatäyte:
  • 4 omenaa (käytin 3 isoa hapahkoa Granny Smith -omenaa) 
  • 2 rkl voita 
  • 2 rkl sokeria 
  • 1 rkl kanelia

Muruseos: (Tässä puolikas annos alkuperäisestä, mikä oli passeli määrä. Jos teet muffinien sijasta piiraan, voit tehdä annoksen tuplana.)
  • n. 30 g kylmää voita 
  • 1 dl kaurahiutaleita 
  • ½ dl vehnäjauhoja 
  • ½ dl sokeria

Työvaiheet on selostettu niin kuin minä tein.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. (Työvaiheisiin menee kaiken kaikkiaan noin 30 minuuttia. Jos uunisi kuumenee nopeammin, ei sitä tarvitse laittaa päälle ihan ensimmäisenä.)

Pese ja kuivaa sitruuna ja raasta siitä kuori. Sulata rasva kattilassa ja lisää sulan rasvan sekaan maito sekä sitruunankuoriraaste. Nosta kattila hellalta jäähtymään.

Kuori ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Sulata pannulla voi, lisää sokeri, kaneli sekä omenanpalat ja pyörittele niitä hetki kuumalla pannulla. Ota pannu pois liedeltä ja anna omenoiden jäähtyä.

Vaahdota kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, leivinjauhe sekä suola) keskenään ja lisää seos muna–sokerivaahtoon vuorotellen jäähtyneen rasva–maitoseoksen kanssa. Sekoita tasaiseksi ja lisää taikinaan omenanpalat. Säästä osa omenoista koristelemiseen.

Täytä muffinipellin kolot paperivuoilla tai leivinpaperipaloilla. Nostele taikina varovasti vuokiin. Jätä jokaiseen vuokaan hieman kohoamisvaraa.

Valmista muruseos: nypi kaurahiutaleet, vehnäjauhot, sokeri ja voi murumaiseksi seokseksi ja ripottele seos muffinien päälle. Asettele loput omenanpalat koko komeuden päälle.

Paista muffineita uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes muffinit ovat saanet hieman väriä ja ovat kypsiä. Voit testata kypsyyttä cocktailtikulla: muffinit ovat kypsiä kun tikulla pistettäessä tikkuun ei jää taikinajämiä.



24 kommenttia

  1. Herkullisen kuuloinen muffariresepti.
    Meilläkin nykyisin enemmin leivotaan tai ulkoillaan kuin siivotaan perjantaina, tänään tosin tein molempia. Siivous on sitten yleensä lauantaiaamupäivän puuhaa.
    Minä kun luulin, että meillä on monta keittiöpyyhettä - pikaisen laskun mukaan niitä on 26 jos kahvipyyhkeet lasketaan mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ollut kahvipyyhkeitä vielä noissa laskuissa mukana. Millasia te käytätte kaffepyyhkeinä? Mä oon ommellut sellasesta ohuehkosta froteesta sellasia n. 15*15-senttisiä pyyhkeitä ison pinkan. Ne on ihan kätsiä.

      Poista
    2. Meillä on vähän kaikenlaisia, kaikki ovat tosin pääväriltään mustia. Paras on Åre Kafferosterin froteepyyhe, Lapuan kankureiden pellavapuuvillapyyhkeetkin toimivat hyvin, mutta Ekelundin pienet (kai tiskirätiksi tarkoitetut) pyyhkeet ovat kutistuneet niin pieniksi ja tiukoiksi, että menevät päivässä pesuun.

      Poista
  2. Mä en pysty inventoimaan pyyhkeitäni kun niitä on aina ainakin 4 paikassa : keittiössä, kaapissa, pestynä odottamas siltystä ja likapyykkikoris ja sitten voi olla myös väärissä paikoissa esim liinavaatekaapissa vahingossa tyynyliinapinkassa....Mutta liikaa niitä ei voi olla. Koskaan.

    Kuolaan sun muffineita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna kauniista sanoista, ettei niitä voi olla koskaan liikaa! Menen välittömästi kertomaan Apupojalle!

      Poista
  3. Riikka, taas kerran ihanat kuvat. Minulle tuli nälkä.

    Mahtavaa, olen tavannut voittajani ;-) Minulla ei ole onneksi noin paljoa niitä pyyhkeitä ja olen luullut, että minulla on paljon, mutta näemmä parikymmentä ei ole yhtään mitään.

    Minullakin oli ajatuksena leipoa näitä viikonloppuna ja huvittavaa on, että juuri tuollaiset naru-paperistailaukset oli täälläkin mielessä. Hmmm, missä vaiheessa esillepanosta on tullut merkittävä osa prosessia jo ennen kuin ollaan edes leivottu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi Jonna anteeksi että varastin ajatuksesi! Ehkäpä meitä on lahjottu mielikuvituksella, onnistutaan nähdä valmis lopputulema jo ennen jauhopussiin tarttumista. :) Ja kunpa kamerakin aina ymmärtäis olla yhtä mieltä.

      Poista
  4. Tämä resepti pääsee kokeiltavien listalle. Kiitos vielä hillosta. Perheen pienin pistelee sitä tyytyväisenä poskeen iltapalapuurossaan. "Iikka hillo"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tehdään täällä varmasti toistekin. Olkaapas hyvä ja pususia pikku söpöliinille!

      Poista
  5. Herkullisen näköistä! Meillä on keittiöpyyhkeitä 2-hengen taloudessa ehkä kymmenen...onkohan se sitten liian vähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt äkkiä rohmuamaan lisää! Meillä kyllä niitä pyyhkeitä kuluu myös tosi paljon. Pesussa saattaa olla toistakymmentä yhtä aikaa.

      Poista
  6. Ihanat, ihanat kuvat! Näinkin eilen kaupassa ekat kotimaiset omenatkin.:)

    Oon Nannan kanssa samoilla linjoilla. Ei keittiöpyyhkeitä ole koskaan liikaa. Koska niitähän tarvitsee koko ajan ja vaihtaakin pitää aika usein, jos paljon kokkaa. Ja onhan ne varsin monikäyttöisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tusla! Meidänkin kaupan edessä myytiin jo kotimaisia, mutta menin kuitenkin ulkomaisilla kun halusin varmasti happamia omenia.

      Kiitos sinullekin armonannosta pyyhkeiden suhteen. Meillä niitä kyllä kuluu koko ajan, mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin en ole ihan varma edes, että mihin. :)

      Poista
  7. Laskin minäkin sitten ne keittiöpyyhkeet. 16 kappaletta. Eihän ne riitä mihinkään! Ja samaa mieltä myös yksi lisää Nannan kanssa, keittiöpyyhkeitä ei voi koskaan olla liikaa.

    Tosi kauniit on muffinit kyllä. Varmasti kaiken vaivan väärtit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ostoksille sitten vain! Esimerkiksi Kui designilla ja Kaunisteella on kivoja :)

      Poista
  8. Meneekö teillä pyyhkeitä rikki tai muuten pilalle nopeasti? Minä kun alan vakavasti kokata, haen pinon pyyhkeitä keittiöön ja session päätteeksi ainakin viisi on menossa pyykkiin ja yhdessä on viiltohaava, kun liian innolla kuivaan veitsiä. Ja saan pyyhkeisiin lähtemättömiä tahroja joka päivä... Minulla pitäisi olla sata pyyhettä, ettei kasa hupenisi tyhjiin ennen pyykkipäivää.

    Kauniit muffinit! En ajatellutkaan siivota tänään, taidankin leipoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kyllä veitsenkuivaushommissa olla erityisen hellä, ja suuremmilta pyyhkeidenviiltelyiltä olenkin välttynyt. Noita hankalia tahroja pyyhkeisiin kyllä ilmestyy. Ja samaten pyykkikori täytyy keittiöpyyhkeistä ankaran nopealla vauhdilla...

      Poista
  9. Mehevän näköiset muffinit, tekisi mieli haukata! Minäkin laitoin tänään leivonnaiset uuniin siivouksen sijasta. Parempi tuoksu, parempi mieli!

    Keittiöpyyhkeitä on meilläkin vino pino, osa äitini peruja jostain kuuskytluvulta, niitä ei tahdo raskia käyttää. Se onkin hyvä syy ostaa aina uusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitkäs leivonnaiset teillä tuoksuivat? Näin marja-aikaan meinaa tulla leivottua vähän liikaakin, kun kaikki herkkuraaka-aineet pitäisi saada käytettyä. Ja kohta onkin jo omena-aika.

      Vanhat keittiöpyyhkeet ovat kyllä aika ihania.

      Poista
  10. Tiesitkös, olet mun ruokakuvausidoli!

    Pyyhkeistä: meillä on niitä 3 ja pari huonommin imevää siltä varalta, että tarttee taikinaa kohottaa. Kaikki ovat toki aina yhtä aikaa keittiön koukuissa, joten tuntuu, että niitä on NYTKIN liikaa.(Pöytäliinoja olisi sen sijaan jaettavaksi vaikka naapureille. Mistä ne on meille tulleet?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme?! Taidat huijata! :)

      Muffineita kuvatessani naureskelin, että onneksi ei ollut ketään ottamassa behind the scenes -kuvia, sillä ryömin eteisen vaatenaulakon alla, jotta pääsin tarpeeksi kauaksi kuvauskohteesta...

      Ja kiitos ihanasta reseptistä! Toivottelen sinne lisää lapsivesihuuruisia leivontatuokioita!

      Poista
  11. Kauniita kuvia ja herkullisen näköiset muffinssit :) sain ystävän takapihalta säkillisen omppuja, puolet meni omenastruudeliin ja puolet voisin laittaa tällaisiin muffinsseihin, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkullisia olivatkin! Omppustruudeli on ollutkin minunkin to do -listallani jo ainakin vuoden. Jospa sitä itsekin kävisi omenavarkaissa ja pyöräyttäisi sellaisen piakkoin... :)

      Poista
  12. Kiitos ohjeesta, olivat meheviä ja hyviä :)

    VastaaPoista