Sisällön tarjoaa Blogger.

Toiveena maltillinen hyttyssato


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös jalkapallohuuma itäisessä Euroopassa. Ukrainan ja Puolan reissusta on vielä ruokaraportit kirjaamatta, mutta ne saavat odottaa sateisia sisäpäiviä. Reissusta palattuamme kerkesimme nukkua yhden yön omassa sängyssämme ennen kuin suuntasimme grillin ääreen Apupojan alaville synnyinseuduille.

Lomanvietto jatkuu, mutta grilliherkut vaihtuvat hieman erilaisiin sapuskoihin. En muista, milloin viimeksi olisin tiennyt näin tarkkaan etukäteen, mitä lähitulevaisuudessa suuhuni laitan. Muiden muassa pari kiloa näkkileipää, kaurahiutaleita ja erilaisia kiisseliaineksia on pussitettu ja pakattu rinkkaan. Rinkat on säädetty ja tungettu autoon ja auton nokka suunnataan kohta kohti pohjoista ja itärajaa. Otsot, hyttyset ja poromiehet – täältä tullaan!


Alun perin kuvittelin itse kuivattavani, maustavani ja pussittavani vaellusretken einehet, mutta niin vain nöyrryin, ja rinkkoihin pakattiin pussitolkulla valmiita retkiruokia. Maistuuko pussitettu tandoorikanaeines autenttiselta intialaisillalliselta, kun on tarpeeksi kiljuva nälkä? Se selvinnee ensi viikolla ja raporttia pukkaa perästä. 


Psst... Seuraa Vatsasekaisin Kilinkolin –blogipäivityksiä myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!

9 kommenttia

  1. Erätulilla maistuu hyttysenp****kin kaviaarilta! Ihanaa reissua. Omasta erävaelluksestani on jo aivan liian pitkä aika...

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä vauhdikas kesä. Mukavaa matkaa pohjoisen erätulille!

    VastaaPoista
  3. Eiköhän se nälkä ole paras mauste tuollaisessa reissussa :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hyvää vaellusta! Kyllä ne eväät siellä maistuu, olipa melkein mitä tahansa. Ja teillä on sitäpaitsi oikein laadukkaan näköiset eväät, ei hätää siis.

    VastaaPoista
  6. Pakko kommentoida, salaa sivujasi käyn kurkistelemassa :)
    Metsässä ja vaelluksella maistuvat superhyvälle ihan mikä vaan... Kotioloissa ei sellaista vois ajatella syövänsä joka metsässä maistuu superhyvälle :)
    Katri

    VastaaPoista
  7. Mukavaa vaellusta! Toivotaan maltillisesti niitä hyttysiä ja muita lentäviä kiusankappaleita!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille kannustavista kommenteista! Starttasimme juuri Rovaniemeltä kohti Raja-Jooseppia. Ruokaa on varattu kahdeksaksi päiväksi, joten emme pidä kiirettä paluun suhteen! Mukavia lomapäiviä kaikille!

    VastaaPoista