Sisällön tarjoaa Blogger.

Sitruunamacaronit


Epäonnistun lähestulkoon joka toinen kerta leipoessani macaroneja, mutta jostakin kumman syystä, ehkä niiden harvahkojen onnistumisten ansiosta, en suostu myöntämään, ettei minusta ehkä sittenkään ole sokerileipuriksi. Iskin silmäni Jauhot suussa -blogin Jonnan  radiostakin tuttuihin sitruunamacaroneihin, ja päätin taas kerran kokeilla noiden ranskalaisherkkujen tekoa. Tuijottelin uuniin koko paistumisprosessin ajan, ihan kuin uunin sisällä olisi ollut meneillään suurtakin viihdettä. Olen huomannut, että ensimmäiset paistominuutit ovat ne kriittiset; muodostuuko jalka, halkeileeko kuori? Tälläkään kerralla macaroneista ei tullut ulkonäöllisesti täydellisiä, mutta maultaan varsin herkkuja!



MACARONKUORET (noin 60 kuorta eli 30 macaronia)
  • 110 g munanvalkuaista (3 valkuaista riippuen munien koosta)
  • 25 g hienoa sokeria (käytin ruokokidesokeria) 
  • 100 g mantelijauhetta 
  • 200 g tomusokeria
  • (keltaista elintarvikeväriä)
Macaronien teko tulisi osata ennakoida päivää tai paria ennen leipomista ja lisäksi valmiit täytetyt macaronit ovat parhaimmillaan aikaisintaan seuraavana päivänä leipomisesta. Erottele munista valkuaiset ja seisota niitä huoneenlämmössä vähintään vuorokausi.
Sihtaa tomusokeri ja mantelijauhe vähintään kertaalleen sekaisin. Mantelijauheen tulisi olla jauhettu mahdollisimman hienoksi, jolloin se on helposti sihdattavaa, eikä tuki sihdin reikiä. Yhden käden jauhosihti on hommassa kätevä, mutta sihtaamisen voi toki tehdä myös heiluttelemalla manteli-tomusokeriseos siivilän läpi.
Vuoraa kaksi uunipeltiä leivinpaperilla. Leikkaa leivinpaperi juuri pellin pohjan kokoiseksi, jotta lähelle reunaa pursotettavat macaronkuoret eivät taitu.
Vatkaa valkuaiset paksuksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan vaahdottamisen alussa. Sekoita manteli-tomusokeriseos valkuaisvaahdon sekaan kolmessa erässä ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää halutessasi elintarvikeväriä. Nosta lusikalla pieni nokare leivinpaperin päälle. Jos taikina tasoittuu, eikä siihen jää lusikasta ”huippua”, on taikinan paksuus sopiva. Jos taikinanokare ei tasoitu, sekoita taikinaa kevyesti. Taikina ei saisi olla liian paksua, jotta macaroneiden pinnasta tulee sileitä, muttei toisaalta liian löysääkään, joten varo kuitenkin sekoittamasta ja notkistamasta taikinaa liikaa.
Lusikoi taikina pursotuspussiin (tai pakastepussiin, jolloin leikkaa kulma auki) ja pursota leivinpaperille noin kolmesenttisiä pyörylöitä. Macaronit leviävät hiukan, joten älä pursota pyörylöitä liian lähekkäin. Kopauta peltiä pöydänreunaa (tai vaikka lattiaa) vasten taikinan mahdollisten ilmakuplien poistamiseksi (tai macaronhenkien lepyttämiseksi) ja jätä kuoret lepäämään ja kuivamaan tunniksi.
Lämmitä uuni 150 asteeseen ja paista macaroneja pelti kerrallaan uunin keskitasossa 10 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota kuoret varovasti leivinpaperista. 
 SITRUUNATÄYTE
  • 1 annos sitruunatahnaa (ohje alla) 
  • 200 g mascarponejuustoa 
  • 1 rkl tomusokeria 
  • 1 tl vaniljasokeria 
  • 1 rkl sitruunamehua
SITRUUNATAHNA
  • 1 luomusitruuna 
  • 0,75 dl sokeria 
  • 1 dl vettä 
  • 2 keltuaista 
  • 2 rkl maissitärkkelystä 
  • 25 g voita 1 tl vaniljasokeria
Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Laita kaikki ainekset kattilaan voita ja vaniljasokeria lukuun ottamatta ja kuumenna seosta samalla koko ajan vispaten. Nosta kattila levyltä seoksen kiehahdettua ja saostuttua. Vispaa seokseen voi ja vaniljasokeri.
Sekoita jäähtyneen sitruunatahnan sekaan muut täytteen aineet. Maistele ja lisää tarvittaessa tomusokeria tai sitruunamehua. Täyte saa olla sitruunainen, sillä kuoret ovat makeita.
Lusikoi täyte pursotuspussiin ja pursota (onnistuu hyvin ilman tyllaa) jäähtyneelle macaronkuorelle. Paina toinen kuori täytteen päälle. Anna macaronien tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 

Hyvää ja makoisaa pääsiäistä!

7 kommenttia

  1. Ihan turhaan vähättelit ulkonäköä, nämähän ovat todella kauniita eli kyllä sinussa selkeästi sokerileipurin ainesta.

    Meillä muuten kirjoitellaan huomisen kauppalistaa ja sieltä löytyy aineet sinun sitruunamarenkipiirakkaasi.

    VastaaPoista
  2. Minulla on myös traumaa tässä kohtaa, eka kerta onnistui mainiosti, toinen meni surkeasti mönkään, en ole uskaltanut kolmatta kertaa kokeilla. Vuoroperiaatteella kyllä pitäisi olla onnistumisen vuoro:)

    VastaaPoista
  3. En ole tehnyt macaroneja joten en ole asiantuntija, mutta ei noiden ulkonäössä kyllä vikaa ole. Liikaa vaatimattomuutta!! Hauskat pääsiäiset!

    VastaaPoista
  4. Näitä minulle sitten joskus, niin minä tuon juomat. Paremman näköisiä kuin Laduréssa! T:Sasi

    VastaaPoista
  5. Jonna, kerro sitten miltä maistui! Täytyy varmaan itsekin väsätä kauppalista huomiselle, vaikka tuntuu, että vietin koko eilisen kaupoissa juosten. Kauhea paniikki ja ruokien haaliminen aina ennen tällaisia pyhiä! Onhan se nyt ihan kamalaa kun ei päivään pääse kaupassa käymään. Silti unohtui vaikka ja mitä! :)

    Campasimpukka, macaronit ovat kyllä vähän ärsyttäviä kun onnistumisesta ei voi olla varma. Viimeksi olin tekemässä niitä eräisiin juhliin ja epäonnistuivat täysin! Kerran kävi jopa niin, että toinen pellillinen onnistui mainiosti ja toinen meni täysin pieleen. Eikä mitään käryä, missä vika.

    Jokihaha, No ilmeisesti tuo "jalka" ei ole ihan oikeaoppinen. Kun on tuollainen aika ohut ja epätasainen. Mutta juu, huonomminkin on mennyt näiden kanssa.

    Kuulkaas, mukavaa pääsiäisviikonloppua teille. Mä olen vasta tänään alkanut tehdä erinäisiä pääsiäisvalmisteluja (eilistä mignonmunien koristelua lukuun ottamatta) joten pääsiäisjuttuja pukkaa varmaan tässä viikonlopun mittaan...

    VastaaPoista
  6. Onpas sinulla blogissasi kauniita kuvia. Ei voi muuta kuin ihastella!

    -Heidi

    VastaaPoista