perjantai 10. helmikuuta 2012

Baristojen suomenmestaruuskisat 2012


Järjestyksessään kahdestoista Vuoden Barista -kilpailujen finaali järjestettiin lauantaina 4.2. kauppakeskus Kluuvissa. Finaaliin oli karsittu taistelemaan vuoden 2012 suomenmestaruustittelistä kuusi taidokasta kahvintekijää. Tänä vuonna voitto meni Joona Suomiselle, joka työskentelee turkulaisessa Cafe Artissa. Seitsemästä edellisvuoden baristojen suomenmestaruudesta Cafe Art on napannut kuusi.

Kisat olivat vapaat yleisölle, ja tapahtuma houkuttelikin paikalle mukavasti kahvista kiinnostuneita, meidät mukaan lukien. Myös yleisöä hemmoteltiin hyvällä kahvilla, kun kisailijat valmistivat suoritustensa jälkeen kisaespressoja kaikille kahvihammaskolotuksesta kärsineille. 

Kuvassa kilpailussa toiseksi tullut Kalle Freese keskustelee ennen kilpailusuorituksensa aloittamista päätuomarin, englantilaisen John Sherwoodin kanssa. 

Kilpailijalla on yhteensä 45 minuuttia suoritusaikaa, joka jakautuu 15 minuutin valmisteluaikaan, itse kilpailusuoritukseen sekä 15 minuutin puhdistusaikaan.  Kilpailusuorituksen aikana kilpailijan tulee esitellä itsensä tuomaristolle ja kertoa käyttämästään kahvista, valmistaa neljä espressoa, neljä cappuccinoa sekä neljä niin kutsuttua signaturejuomaa, eli alkoholitonta espressopohjaista juomaa, jonka tekemisessä saa käyttää omaa persoonaa ja luovuutta. Esimerkiksi kolmanneksi tulleen Milla Vainikaisen signaturejuomasta löytyi espresson lisäksi vaniljaa ja granaattiomenamehua.

Baristakisojen tuomaristo koostuu seitsemästä tuomarista: päätuomarista, kahdesta tekniikkatuomarista sekä neljästä makutuomarista, joille valmistetut kahvijuomat tarjoillaan. Tuomareiden lisäksi on myös ajanottaja ja muita avustajia. Vartin kilpailusuoritusajan saa ylittää, mutta jokainen ylimenevä sekunti vähentää kokonaistulosta yhdellä pisteellä. Ja yli 16 minuuttia kestävät suoritukset hylätään. 

Tekniikkatuomarit John Söderlund ja Svante Hampf arvioivat tarkkaan kilpailijan työskentelytapoja. Myös siisteydestä saa pisteitä. Tekniikkatuomareita näytti kiinnostavan Kalle Freesen omintakeinen tamppaustyyli.


Onnittelut voittajalle! Vuoden Barista 2012 Joona Suominen lähtee kesäkuussa Wieniin kilpailemaan maailmanmestaruudesta. Lisäinfoa baristaskabasta löytyy SCAE Finlandin sivuilta. 

Vuoden Barista 2012 -kilpailujen finaalin tulokset:

1. Joona Suominen, Cafe Art
2. Kalle Freese, Kaffa Roastery
3. Milla Vainikainen, Johan & Nyström
4. Sampo Latvakangas, Kaffecentralen
5. Antti Suomela, Meira
6. Vitali Larin, Caffi



Psst. Vatsasekaisin Kilinkolin nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...