Sisällön tarjoaa Blogger.

Vihreä munakasrulla




Jostain syystä viimeaikaiset keittiöviritelmäni ovat olleet aika värikkäitä. On syöty värikylläisiä soppia ja salaatteja. Ehkäpä siis pahin kaamos on selätetty, kun tekee mieli väri-ilotella. 

Eilen tein iltapalaksi vihreän munakasrullan, joka sai sisäänsä kylmäsavulohitahnaa. Rulla sopii illanistujaisiin perinteisen piirakan tilalle tai vaikka brunssipöytään. Munakasrulla kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan syömistä edeltävänä päivänä tai vähintään paria tuntia ennen tarjoamista. Väittäisin, että aktiivinen valmistusaika on viitisentoista minuuttia, jos sitäkään.

 Munakas:
  • 6 munaa 
  • 5 dl maitoa 
  • 1 dl vehnäjauhoja
  •  ½ tl suolaa 
  • mustapippuria myllystä 
  • 150 g sulatettua pakastepinaattia

Täyte:
  • 1 punasipuli 
  • 1 rkl punaviinietikkaa 
  • 1 pkt (200 g) maustamatonta tuorejuustoa 
  • loraus kermaa, lusikallinen smetanaa tai vastaavaa 
  • mustapippuria myllystä 
  • 150 g kylmäsavustettua lohta 
  • reilusti tuoretta tilliä 
  • 1 lime

Vatkaa munat, maito ja jauhot kevyesti sekaisin. Lisää pinaatti ja mausteet. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Kumoa kypsä munakas toiselle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Hienonna täytettä varten punasipuli pieneksi silpuksi. Ripottele päälle punaviinietikka. Hienonna kala ja tilli. Notkista tuorejuusto kermatilkalla. Purista limestä mehut. Sekoita kaikki täyteainekset keskenään.

Levitä täyteseos jäähtyneen munakkaan päälle ja rullaa leivinpaperia apuna käyttäen tiukaksi kääreeksi. Kääri rulla leivinpaperiin ja nosta jääkaappiin tekeytymään. Leikkaa rulla siivuiksi ennen tarjoilua.

Meillä on yleensä aika hyvin tuoreita yrttejä kotona (osa enemmän ja osa vähän vähemmän hengissä). Jostain syystä tillipuskat tuntuvat kuitenkin kuolevan kotioloissa ennätysvauhtia.  Niinpä minulla on tapana silputa kaupan tillipuska kerralla ja pakastaa loput, jos en kaikkea tarvitse samalla kerralla. En ole huomannut tillin edes kärsivän pakastuksesta, ja rasiasta on helppo lusikoida valmiiksi silputtua tilliä vaikkapa kalakeiton päälle. 





Psst. Vatsasekaisin Kilinkolin nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä!

14 kommenttia

  1. Näyttää herkulliselta! Tekee mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä jos on pikkusuolaiselle tarvetta, täytettäkin voi soveltaa omaan makuun sopivaksi.

      Poista
  2. Värikästä tosiaan, ensimmäinen ajatus kuvasta oli "kauniin keväinen"!

    Minäkin pakastan surutta ylijäämä tillit, eivät tosiaan mene miksikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ehkä täällä onkin jo kevät mielessä (vaikka talvi taisi tosissaan vasta alkaa...)

      Oletko pakastanut muitakin yrttejä? Meillä tosin on sellainen ZenGrow-vesiviljelysysteemi, joten pääsääntöisesti yrtit voivat ihan ok.

      Poista
  3. Tähän aikaan vuodesta värikäs ruoka auttaa nousemaan kaamoksen yläpuolelle. Itse olin yllättynyt, miten hyvin tillissä säilyi maku, kun kuivasin sitä itse.

    Onko ZenGrow-maineensa veroinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh mulla on vähän ristiriitainen mielipide siitä pöytäpuutarhasta. Toisaalta se on hyvä, mutta ei se kuitenkaan mikään ihmeidentekijä ole. Mulla on ollut ajatuksena kirjoittaa joku postaus siitä (tai pakottaa apupoika kirjoittamaan, hän kun on meidän yrttivastaava).

      Poista
    2. Jään mielenkiinnolla odottamaan ZenGrow-postausta - paineita apupojalle ;-) Itse olen ollut vähän kahden vaiheilla, mutta harmittaa kyllä heittää koko ajan yrttejä poiskaan.

      Poista
  4. Tillin lisäksi ainakin persilja ei piittaa pakkasesta vähääkään. Korianteri ei nyt ole paras pakastettava, mutta pakkohan niitä on satoaikana johonkin tunkea, talvella kun saa marketista vain yhden oksan paksuisia joissa on puolet lehdistä jo mustia. Salviakin onnistuu pakkasessa.Lipstikka on hyvä. Avainkysymys on mun mielestä se, että yrttejä ei aleta sulatella vaan ne hienonnetaan jäisenä ja lisätään siitä ruokaan. Eli luulen että rakuunat ja timjamikin onnistuu...Kaikki semmoiset jotka ei "litsaannu" tuoreenakaan. No korianteri kyllä tekee senkin....

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää, pitää laittaa kokeiluun :) Vähän off topic, mutta olisi kiva, jos voisit tehdä postauksen astioistasi. Vaikka suosikit tai jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin laittaa harkintaa, jos sellaisen postauksen tekisi. Suurin osa astioistamme on kyllä aika tylsiä, ollaan yritetty päästä eroon kaikista ylimääräisistä ja melkein kaikki on mustia, valkoisia tai mustavalkoisia. Ajatus on, että kaikki sopisivat mahdollisimman hyvin yhteen ja että eri sarjoja voi sekoitella keskenään.

      Poista
  6. Vau! Onpas upeannäköinen rulla!

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olipas kiva löytää myös sinun blogiisi!

      Poista
  7. Olin jo suunnitellut tekeväni jotain munakasrullaa Norjan kansallispäivän brunssille (siis kun täällä Norjassa asutaan; ei ehkä muuten tulisi kyseistä päivää noteerattua...) ja googlailin vielä ohjetta. Olipa oikein hyvä lukea, että munakasrullan voi siis oikein hyvin tehdä jo illalla valmiiksi! Helpottaa vähän aamukiireitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakasrulla vain paranee kun maut saavat tiivistyä! Aurinkoista kansallispäivää ja brunssia sinne Norjaan!

      Poista