keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Tacot, jotka veivät kielen mennessään…


Selailin jokin aika sitten meksikolaisia ruokablogeja ja vesi herahti välittömästi kielelleni nähdessäni reseptin tacoista, joissa täytteenä oli keitettyä kieltä. Suunnitelmissani oli ollut jo pidemmän aikaa testata kielenkeittotouhuja, sillä muistelen kaikkien keitettyä kieltä syöneiden kehuneen sen maasta taivaisiin. Nämä tacot ovat helppo tapa kokeilla kielenkeittoa, jos ei epäilytä syödä itse jo jonkun toisen suussa ollutta.

keitokseen:
  • naudan tai vasikan kieli
  • kokonaisia musta- ja valkopippureita 
  • muutama laakerinlehti 
  • merisuolaa 2 tl kielikiloa kohden 
  • sipuli 
  • 1-2 valkosipulinkynttä 
  • vettä

Huuhtele ja harjaa kieli huolellisesti juoksevan veden alla. (Jotkut ohjeet kehottavat liottamaan kieltä ensin, mutta laitoin mutkat tältä kohdin suoriksi.) Laita kieli ja mausteet kattilaan ja lisää kylmää vettä sen verran, että kieli peittyy. Kattilan on hyvä olla vähintään neljän litran vetoinen. Kiehauta ja kuori vaahto keitoksen pinnalta. Keitä kieltä 3-4 tuntia.

Kielen nahka tulee nylkeä heti keittämisen jälkeen. Tee kielen alapuolelle nahkaan viilto ja vetäise nahka pois viiltokohdasta tarttuen heti kun sormet vain kestävät kuuman kielen käsittelyn.

Osan kielestä voi jäähdyttää keitinliemessä ja syödä myöhemmin vaikkapa leivän päällä. Tacoja varten revi tarvitsemasi määrä kieltä kahden haarukan avulla pieneksi silpuksi. Suolaa kevyesti tarvittaessa.



tacoihin:
  • pieniä maissitortilloja (ainoat kelvolliset Suomessa myytävät taitavat olla Nuevo Progreson valmistamia, tee itse jos kaapistasi onnekkaana löytyy masa harina -jauhoseosta)
  • revittyä naudan kieltä 
  • sipuli 
  • reilusti tuoretta korianteria 
  • limejä

Lämmitä maissitortillat nopeasti kuivalla valurautapannulla useampi tortilla päällekkäin,  kostutetun keittiöpyyhkeen välissä uunissa tai mutkat suoristettuna mikrossa.  Aseta tortillaletun päälle revittyä kieltä, silputtua sipulia ja korianteria sekä purista limestä loraus mehua. Helpointa laittaa kaikki omiin kippoihinsa, ja jokainen syöjä sitten täyttää omat taconsa. 

Halutessasi voit tarjoilla tacojen lisänä myös punaista tai vihreää salsaa ja guacamolea. Salsat on superhelppo valmistaa itse, mutta jos ei jaksa tai huvita, niin suosittelen nappamaan kaupan hyllystä La Costeña -tuotemerkin salsapurnukan. Niitä ne siellä Mehikossakin käyttävät. 

5 kommenttia:

  1. Jaa että kieli maistuu muttei maksa? Meikäläisellä siis juuri päinvastoin, niin kielenkääntäjä kuin olenkin.

    Silti on sanottava, että hienohieno veto kaikkien Tex-mex sapuskojen keskelle. Suomalaiset ei vaan tahdo uskoa, että tacot on oikiasti näin minimalistisia. Tuohonhan sopis vielä mukaan ananas, paprika, herkkusieni, ketsuppi, joulukinkku ja luumut... :)

    Mutta se on myönnettävä, että keitetty kieli haisee (etelä-pohjanmaalla mikään ei tuoksu) herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Minä käytän kanssa tortillojen täytteenä aina naudan kieltä. Se vaan sopii sinne tosi hyvin ja tulee jotenkin autenttinen fiilis :)

    VastaaPoista
  3. Todellakin vähän toisennäköistä meksikolaista ruokaa. Hvvät ystäväni aikoinaan vaihdossa olivat Meksikosta ja heidän laittamansa ruoka oli aika kaukana täällä totutusta.

    Minä en ole päässyt vieläkään yli kauan sitten saamastani kielestä, jossa tuntui omalla kielellä ne toisen kielen nystyrät. Ehkä se oli vaan huonosti valmistettua.

    VastaaPoista
  4. No Nanna mutta mähän lupasin jo harkita jauhemaksapihvien kokeilemista.

    Juu monet suomalaiset tortillanpyörittelijät hämmästyisivät kuinka simppeleitä monet mehikolaiset ruoat ovat. Mun yks ehdoton lemppari on tuoreille maissitortilloille ripauttaa vain vähän suolaa, rullata ja syödä semmoisenaan. Tai sitten tacos al pastor, joita jaksan aina kaivata Suomesta käsin...

    AV: säkin taidat olla varsin hurahtanut mehikolaiseen keittiöön, mitä intohimon taustalla?

    S&H: hihi, olihan se kieli kuorittu (eli nyljetty)?

    VastaaPoista
  5. Ainakin hirvenkielessä ne nystyrät tuntuvat, ihan sama miten sen valmistaa. Eikä ole nylkemisestäkään kiinni. Minä kuulun kanssa siihen porukkaan, joka on aikuisiällä vähentänyt kielensyöntiä, se ei enää tunnu miellyttävältä, vaikka maistuukin herkulliselta.

    Ja kiva tosiaan nähdä muutakin tortillojen täytteenä kuin fetaa (haloo!) ja aurajuustoa ja tölkkiananasta :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...