Sisällön tarjoaa Blogger.

Palsternakka kohtaa uuden mantereen – Vaahterasiirappinen palsternakkakakku


Chez Jasu haastoi minut Uuden Mustan järjestämään juureshaasteeseen, jossa ajatuksena on tuoda tuttuihin juureksiin uusia makuja maailmalta. Marraskuun aikana eri blogeissa on kokkailtu uudella twistillä jo punajuuresta sekä lantusta.
Tällä viikolla vuorossa on palsternakka. Meinasi mennä ensin sormi suuhun, sillä meillä palsternakkaa yleensä löytyy vain erilaisista pyreistä, soseista, keitoista ja uunijuuresten joukosta. Tastespotting  onneksi pelasti, ja nakka sai kaverikseen makuja uudelta mantereelta. Itse asiassa kerkesin tehdä kakusta jo aiemmankin version, mutta onnistuin tiputtamaan kakun ennen kuvanottoa nostaessani sitä ritilälle jäähtymään. Ensimmäinenkin kakku oli hyvä, mutta toisen kohdalla yritin muokata hiukan kakun rakennetta sekä lisäsin inkiväärin määrää ja vähensin palsternakkaraastetta. Osan palsternakasta voisi kyllä korvata vaikka omenalla. Kakku on kuitenkin tulvillaan syksyn ja lähestyvän joulun makuja, eikä omaan makuuni ainakaan liian makea. Sopi mainiosti myös aamiaispöytään.

Marraskuun viimeisen haasteviikon juureksena on nauris. Heitänkin naurishaasteen Kaikki äitini reseptit -blogiin


VAAHTERASIIRAPPINEN PALSTERNAKKAKAKKU
  • 100 g voita 
  • 1,5 dl vaahterasiirappia 
  • 2 munaa 
  • 2 dl vehnäjauhoja 
  • 2 tl leivinjauhetta 
  • 1 dl mantelijauhetta 
  • 1 tl mantelirouhetta 
  • 2 tl jauhettua kardemummaa 
  • 200 g palsternakkaa raasteena (1 iso tai 2 pienehköä nakkaa) 
  • 2 tl raastettua tuoretta inkivääriä 
  • puolikkaan limen mehu sekä kuori raastettuna
  • pekaanipähkinöitä koristeeksi
  • korppujauhoja vuokaan

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sulata voi. Voitele ja korppujauhota noin 1,5 litran vetoinen leipä- tai kakkuvuoka.

Kuori ja raasta palsternakka tai aja hienoksi sopivassa masiinassa. Raasta sekaan inkivääri, limenkuori ja purista limemehua.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Vatkaa sähkövatkaimella sulatettu voi ja vaahterasiirappi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita joukkoon kuiva-aineseos ja  juuresraaste. Lusikoi taikina vuokaan ja koristele pekaanipähkinöillä.

Paista uunin keskitasolla n. 55 minuuttia.


4 kommenttia

  1. Olipas virkistävää nähdä palsternakka tässä muodossa. Meilläkin se on yleensä lähinnä uunijuureksena tai keitoissa. Viime aikoina olen ihastunut siihen enemmänkin ja tämä oli todella hyvä idea. Taas kerran kauniita kuvia sinulla.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana kakku! Tämä pitää laittaa kokeiluun mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
  3. Aapuwa! Mitä mä keksin nauriista, mitä ne ei jo teheny lantusta? Kiitos muistamisesta...

    Kaiken olennaisen (hyvä kakku/kaunis kuva) lisäksi iskin silmäni tuohon hopeiseen (?) veitseen...

    VastaaPoista
  4. Kiitos kiitos!

    Sanottaneen vielä, että kakku ei siis ole mitenkään kovinkaan makea. Että makeanhimoiset voivat lisätä sokeria sekaan. Vaahterasiirapinkin varmaan voi korvata ihan tavallisella siirapilla tai vaikkapa sillä Dansukkerin ruokosokerisiirapilla.

    Nanna: tuo veitsi on ehtinyt seikkailla jo useammassakin kuvassani. Hopiaa se ei ole nähnytkään, ostin sen 50 sentillä joltakin Wienin kirpparilta.

    VastaaPoista