maanantai 18. heinäkuuta 2011

Mustikkapiirakkaisia ja Askolan hiidenkirnuja



Metsät pukkaavat ihania mustikoita. Kaiken kiireen ja härdellin keskellä olemme apupojan kanssa kerenneet muutamaan otteeseen mustikkametikköön ja pakastin tuntuu olevan jo tässä vaiheessa tupaten täynnä. Taikinaohje on napattu alun perin perunajauhoputelin kyljestä.

Ohjeesta tulee kymmenisen muffinivuokaan tehtyä pikkupiirakkaa. Näitä tarvitset:
  • 100 g margariinia 
  • ½ dl sokeria 
  • 1 muna 
  • 1,5 dl  vehnäjauhoja 
  • ½ dl perunajauhoja 
  • 1 tl leivinjauhetta

Täytteeseen: 
  • 3 dl mustikoita
  • 2 rkl hillosokeria

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja sihtaa taikinan sekaan. Levitä taikinaa muffinivuokiin. Säästä kolmannes taikinasta. Sekoita sokeri ja mustikat ja lusikoi taikinan päälle. Pursota lopusta taikinasta koristeraitoja piirakoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.



Vietin ihanan kesäpäivän hyvien ystävien kanssa aurinkoisessa Porvoossa, ja paluumatkalla Helsinkiin poikkesimme Askolan hiidenkirnuilla. Varsin vaikuttavia luonnonmuodostumia. Kannattaa ehdottomasti poiketa tieltä, jos ajelee sillä suunnalla. Suurin kirnuista on yli kymmenen metriä syvä ja nimeltään Jättiläisen kuhnepytty. Maailmassa on tiettävästi vain muutama suurempi hiidenkirnu.


Mustikkapiirakkaiset olisivat olleet oivia retkieväitä kirnuille, mutta unohtuivat kotiin. Sen sijaan Askolan metsä oli mustikoita tulvillaan ja söimme mahamme niitä täyteen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...