Sisällön tarjoaa Blogger.

Mascarpone Cookie ja hässäkkää



Hässäkkää pukkaa. Viime päivät ovat olleet varsin kiireisiä. Remonttityömaalla pöllyää ja uuden keittiönkin kävimme ostamassa. Kiireen ja vilskeen lomassa olemme kokkailleet lähinnä vain jotakin pientä ja nopeaa syötävää.

Juhannusaattona korkkasimme (osaksi myös kotiinpaluuni kunniaksi) pullon Keltaista leskeä ja illallistimme perusteellisesti. Kesäpäivän jälkiruoaksi sopii, alkujaan ravintola Memphiksen listalta bongattu ja sittemmin tuunattu, Mascarpone Cookie -hässäkkä. (Kauhea sanahirviö, mutta tuo nimi on jo vakiintunut käyttöömme.)



Annos neljälle

Näitä tarvitset:

  • n. 6 suklaakeksiä (esim. Safareita tai muita American Cookie -tyyppisiä pipareita) 
  • n. 4 dl sekalaisia marjoja, vaikkapa mansikoita ja pensasmustikoita 
  • 2 dl kuohukermaa 
  • 125 g mascarpone-tuorejuustoa
  • vaniljasokeria
  • ripaus sokeria
  • hulautus Gallianoa tai minttuviinaa

Sekoita mascarpone kerman joukkoon ja vatkaa pehmeäksi vaahdoksi. Sokeroi ja hulauta mausteeksi tilkka alkomahoolia. Yleensä olemme käyttäneet Gallianoa, mutta sen puutteessa totesin minttuviinankin toimivan vallan mainiosti.

Murenna keksit ja kokoa annoskulhoihin vuorotellen keksimuruja, mascaroponevaahtoa ja marjoja – ja Voilà! Nämä jälkkärit voi helposti tehdä valmiiksi jääkaappiin odottamaan syöjäänsä, ja maut ovatkin oikeastaan parhaimmillaan hieman tasaannuttuaan. 


4 kommenttia

  1. Mahtavaa, että tätä tekee joku muukin! Tämä jäi vakkarijälkkäriksi useaksi vuodeksi, kun kyyppasin yhdessa memphisissä joskus 90-luvun lopulla. Juuri juhannuksena mietin, että pitääpä tehdä taas joskus ja laittaa ohje Kivistöön, vaikka nyt tuoreilla mansikoilla.

    VastaaPoista
  2. Hih, tämä on yksi omista lempparijälkkäreistä. Superhelppo ja maistuu aina hyvältä :)

    VastaaPoista
  3. Mitkä nuo lasit on? Tosi hyvännäköiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs ystävä toi ne kerran tuliaisiksi kun meiltä puuttui hänelle mieleisest viskilasit. Pohjassa lukee Schott Zwiesel, muistaakseni Stocka ja Sokos ainakin myyvät tuota merkkiä(?) :)

      Poista